Preservation of Evidence

the importance of evidence preservation: the Arthur Whitfield case

Arthur Whitfield Virginiasta tuomittiin vuonna 1981 tapahtuneesta seksuaalirikoksesta ja hyväksyi sopimuksen toisesta raiskauksesta, joka tapahtui samana iltana kuin ensimmäinen. Uhrit kuvailivat tekijää siistiksi ajelluksi, vaikka Whitfieldillä oli parta. Molemmat uhrit tunnistivat Whitfieldin hyökkääjäksi, ja yksi todisti, että hänellä oli mahdollisuus nähdä hyökkääjä. Whitfield esitti oikeudessa alibin puolustuspuheen. Tuomion ja syyteharkinnan jälkeen hänet tuomittiin yhteensä 63 vuoden vankeusrangaistukseen.

vuonna 2003 Whitfield jätti hakemuksen tuomion jälkeisestä DNA-testauksesta. Näytti siltä, että rikoksen todisteet oli tuhottu. Myöhemmin samana vuonna valtion rikoslaboratorio kuitenkin paljasti löytäneensä relevantteja todisteita erään kriminalistin serologisesta muistikirjasta – säilytyspaikasta, joka uhmasi laboratorion protokollaa. Seuraavana vuonna Whitfield sai tapauksessaan vihdoin DNA-testin. Testi osoitti tekijäksi kolmannen osapuolen, miehen, joka on jo istunut elinkautista vankeusrangaistusta seksuaalirikoksesta. Whitfield vapautui 22 vuoden luvattoman vankeuden jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.